sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

P & P -messut: kakut ja kuutiot

Turun Piha & Puutarha -messujen aulassa oli kaksi äänestystä.
Toisessa ihailtiin Suomen Kukkakauppiasliiton Varsinais-Suomen piirin
kukkaisia kakkuja ja toisessa ihmeteltiin kuutioiden sisustuksia.

Tarjoilen kakut ensin, ole hyvä.
Jos vaikka löytyisi makuusi sopiva herkkupala?














Ihan en kuutioiden funktiota ymmärtänyt;
 somistuksia niistä löytyi, mutta harmitti,
että kaikkien viiden kuution ideointiin
ei oltu panostettu täydellä teholla.


Ylin kuutio vasemmalla on
Suomen Kukkakauppiasliiton Varsinais-Suomen piirin.
Kuutio ylhäällä oikealla on Merililianin somistama,
ja kuution vasemmalla alhaalla sisusti Villa Augusta.
Tuoli-kirja-kasvi-installaatio oikean alanurkan kuutiossa on
Ammattiopisto Livian floristiikkaopiskelijoiden käsialaa.

Kuutio, joka ei näy neljän kollaasissa,
on Turun alueen Viheryrittäjien yhdistyksen,
se oli minusta niin flaati,
etten ensin ajatellut laittaa kuvaa ollenkaan,
mutta tässäpä nyt sekin nähtäväksenne:


Kuvatessani kuulin, kun messuvieraat pohtivat kauneinta kuutiota,
aika moni päätyi sillä hetkellä äänestämään Merililianin versiota.

Aiemmat postaukset Piha & Puutarha 2018 -messuilta:

18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Vähäkalorisia, kun tuli nautittua vain silmillä :)

      Poista
  2. Kukkaiskakut ovat aina ihania! <3
    Mukavaa kun Kukkakaupiasliitto oli tehnyt näyttävän kattauksen kukkasidontaa messuille!
    Kukkakakut ja kukakoristeet oikeissa kakuissa ovat mainioita kesän juhliin ja kattauksiin.

    Aurinkoista viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkakoristeet tuovat aina oman säväyksensä mihin vain!

      Poista
  3. Nuo kukkakakut olivat ihastuttavia taidonnäytteitä ja löytyi sieltä se oma suosikkikin äänestettäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli niin kiirus A-halliin, ettei ehditty edes äänestää :)

      Poista
  4. Kiitos myös Turun terveisistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä, muutamia postauksia tulee vielä Turusta, loppuviikosta Helsingin Kevätmessuilta. Sitten onkin omalta osaltani tämän kevään messut luuhattu.

      Poista
  5. Viime vuonna oli kenkiä ja nyt kakkuja. Kakut ovat kyllä ihastuttavia. Viidennessä kuutiossa ei ole mitään jujua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kuutio oli kyllä niin mielikuvitukseton, ettei toiminut edes käyntikorttina.

      Poista
  6. Oh, en huomannut koko kuutioita ensinkään siellä aulassa🤔. Ehkä en kuitenkaan paljon menettänyt, vaikka en niitä huomannutkaan...
    Nuo kakut olivat kyllä ihan hauskoja ja ihan näyttävästi esilläkin heti sisään tultaessa. Yksi oli raumalaisen KukkaShop Rosan floristien käsialaa. Sieltä Rosasta saa muutenkin aina tosi ihanat kimput.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuutiot olivat siellä puolella, mistä tultiin sisään. Törmäsin niihin, kun tulin sieltä C-hallista pois. En kyllä itse ehtinyt edes vilkaista, minkä kukkakauppojen kakkuja siellä oli tarjolla, kun keskityin vain säätöjen hakemiseen :)

      Poista
  7. Herkullisia kakkuja voi olla monenlaisia. ;)
    Muutama vuosi sitten Lahden messuilla oli myös "kakkunäyttely" ja äänestys kauneimmasta kakusta. Niitä on aina yhtä inspiroivaa katsella.
    Ja noista kuutioista mun suosikit ovat Kukkakauppiasliiton kuutio ja tuo tuoli-kirjakasvi-installaatio. Nuo neljä ekaa ovat kauniita esillepanoja ja tuo viimeinen on mainos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, onko se vika edes kovin hyvä mainokseksikaan :)

      Poista
  8. Kauniita kakkuja, tuosta saa uutta inspistä tuleviin leivonnaisiin:)

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!