keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Kuvakiri 4

Rikkaruohoja on saanut viime päivinä kiskoa
mökin perennapenkeistä oiken isolla kädellä, huh-huh!

Nyt taitaa olla aika ottaa kuvakavalkadin loppukiri,
se starttaa juhannuksesta ja päättyy heinäkuun alkuun!


Mummon pihalta aikoinaan mökille siirretty juhannusruusu
taisi tänä kesänä tehdä kaikkien aikojen kukkaennätyksensä.
Ruusupensas kasvaa koivujen katveessa niityn laidalla tienpientareella.
Kerrankin sen kukinta ajoittui täydellisesti juhannusaattoon,
nämä kuvat on napattu silloin.



Rakastan tätä näkyä erityisesti
ilta-auringon kullatessa ruusut
ja tuoksun täyttäessä tienoon.
Ihan tähän näkyyn tahtoo pakahtua
- varsinkin, kun tietää sen olevan kovin katoavainen.


Philippe Vapelle -jalokurjenpolvi kasvattaa muhkean lehtipehkon,
ja kananverkon ansiosta saimme ihailla sen huikean sinililaa kukintaa.
On vain ollut niin tuuliset kelit tänäkin kesänä,
että lähikuvaus tuottaa suurimmaksi osaksi epätarkkoja fotoja.


Pikkusyreenipuu Palibin lastasi hennot oksansa niin täyteen kukkaterttuja, 
että isän mukaan tuoksu mökkimäessä oli pökerryttävä :)



Palibinin kukkatertut ovat hauskasti erivärisiä sen suhteen,
miten ja minkälainen valo niihin osuu.




Mamman peruja oleva nimetön tarhapioni ennätti avaamaan nupuistaan yhden juuri juhannukseksi.


Tämän pionin tummanpunainen väri menee yli kamerani ymmärryksen.
Tai sitten vika on kuvaajassa.


En lukuisista säätökokeilusta huolimatta
onnistunut saamaan kukan terälehtien väriä
toistumaan samansävyisenä kuin omat silmäni sen havaitsivat.


Erittäin haasteellinen kuvattava oli myös nuokkutähdikki.
Istutin sen sipulit maahan viime syksynä.
Kukkavanoja tuli paljon ja ne olivat niin täynnä kelloja,
että lähes kaikki varret makasivat maassa pitkin pituuttaan.


Nuokkutähdikin kellomaiset kukat ovat
sisäpuolelta hopeanvalkoiset
ja ulkopuolelta valkovihreät.


Etelänruusuruoho on tämän kevään perennaostoksiani Viherlassilasta.
Oli pakko hankkia, kun mainostettiin perhoskasvina :)
Yhtään perhosta sen kukissa ei tosin vielä ole näkynyt,
jollei sitten öisin.
Nuppuisena siinä on todella vaikuttava tummanpinkinpurppurainen väri.


Kekkilän sivuilla etelänruusuruohoa väitettiin perennaharvinaisuudeksi,
mutta kyllä tätä aika hyvin näyttää olevan saatavilla.
Aika pitkiksi hujopeiksi kasvavat, lähes metrisiksi.


Ketoruusuruohon olen kasvattanut siemenistä.
Sen kukka on monin osin samannäköinen kuin etelänruusuruoholla,
mutta väri on vaaleanpunainen, jossain vaiheessa hieman lilaan vivahtava.


Nämä pompulat olivat viime kesänä peurojen herkkua,
nyt ne kasvavat verkkojen suojassa.
Niiltä osin kuin eivät tunge ulos kananverkon väleistä!


Molemmilla ruusuruohoilla näyttää olevan pitkä kukinta-aika.
Varsinkin näillä keleillä, kun +20 astetta istuu tiukassa.
Oletteko kasvattaneet näitä puutarhassanne?
Minusta nämä ovat ilmavia, herttaisia ja luonnonmukaisia perennoja.

Tykkään kuvailla mökkipuutarhassa iltahämärän laskeutuessa.
Kuviin tulee auringon viime säteissä usein vähän mystistä tunnelmaa,
siksi oli pakko vielä laittaa kerran särkynyt sydän


Seuraavaksi koostan akileijapläjäyksen :)
Leppoisaa heinäkuun jatkoa, auringon valoa ja kesäiloa!

20 kommenttia:

  1. Upea juhannusruusu ja nuokkutähdikki ihana herkkis. Minullakin käy välillä niin, että kameran ja silmän värit ei ole samat. Eikä sitä useinkaan saa silloin edes kuvankäsittelyllä sellaiseksi kuin haluaisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityisesti tietyt punaiset ja siniset sävyt tuottavat ainakin omalle kameralleni vaikeuksia.

      Poista
  2. Nuokkutähdikki ja etelänruusuruoho ovat minulle uusia tuttavuuksia, ihanat. Juhannusruusu kuuluu takuuvarmasti meidän kesään.
    Kaunista kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ainakin nuo molemmat kasvit viihtyivät ekan kesänsä meillä, toivon mukaan talvi on suosiollinen ja kukkivat ensi vuonnakin.

      Poista
  3. Tässä setissä juhannusruusu vie voiton: ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä on erityinen merkitys, kun on äidinäidin peruja.

      Poista
  4. Upeat kukkakuvat! Ruusu ja pioni ovat upeimmat. Ei pikkusyreenikään kauas taakse kauneudessa jää. :)

    VastaaPoista
  5. Hieno pikkusyreeni. Odottelen akileija päivitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia on tullut räpsittyä akileijoista useampana päivänä, nyt pitäisi valita tänne otokset, se vie tovin aikaa :)

      Poista
  6. Ruusuruohon kukintaa odotan, sain alun viime kesänä ja nuppuja pukkaa :-)
    Juhannusruusussa on oma taikansa, vaikka kovin lyhyeksi jää kukinta-aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko sulla ketoruusuruoho vai joku muu? Viihtyy meillä yllättävän varjoisassakin.

      Poista
  7. Kaunista kukintaa. Ruusut kukkivat tänä kesänä upeasti vaikka ilma on ollut melko kolea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei juhannusruusun lisäksi mökillä ole kuin yksi metsäruusu, mutta se otti siirrosta nokkiinsa ja teki tänä kesänä vain pari kukkaa.

      Poista
  8. Tuntuu, ettei taida olla juhannusruusun voittanutta, aina sen kuvat sykähdyttävät vahvasti! Upean värinen pioni! Minulla on sen verran huono kamera,että joidenkin kukkien väri toistuu kuvissa ihan muuna kuin miltä kasvi luonnossa näyttää, harmittaa joskus tosi paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun saisi näihin kuviin vielä yhdistettyä sen tuoksunkin!

      Poista
  9. upeaa! Nuokkotähdikkiä istutin meillekin, mutta olin unohtanut sen nimen. Kiitos, nyt tiedän, mikä kukka:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti itsekin vähän miettiä ja googlailla, että mikäs tähdikki tämä nyt olikaan :)

      Poista
  10. Ihania kukkakuvia.
    Pioni on muuten vaikea kuvattava ... -olen huomannut :)

    VastaaPoista
  11. Punainen tarhapioni on meilläkin haastava kuvata. Ei oikein onnistu. Hyviä kuvia sinulla.

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!