lauantai 24. syyskuuta 2016

Orvokeista ravintoa

Esikasvatin viime keväänä paljon orvokin taimia,
mutta kesällä taimia mökille istuttaessa iski laiskuus
enkä laittanut orvokkien ympärille kananverkkoja.
No, nyt kukat ovat olleet menneen kesän
rusakkojen ja peurojen rehuna.
Kovin montaa päivää ei yksi kukka ehdi kukkia
ennen kuin se jo on syöty.
Onneksi muutamasta ehti olla iloa myös lanttuperhosille.


Muita päiväperhosia orvokit eivät näyttäneet houkuttelevan.
No, näistäkin mesivieraista tulin jo iloiseksi.


Onko sinulla orvokeissa ollut ruokailijoita?

Ps. Olen tässä jo useampana vuotena miettinyt,
miksi orvokkien mix-siemenpusseista tulee eniten juuri
keltaisia orvokkeja, vaikka siemenpussin kuvassa
komeilee sinisiä, violetteja, purppuraisia...?

10 kommenttia:

  1. En ole ruokailijoita sattunut näkemään...perhosethan ovat ainuita, jotka aidatulle pihallemme pääsevät...olen ihaillut, miten viimekesän orvokit ovat siementäneet uusia ja nyt niitä kasvaa eri puolilla ja tosi vaatimattmillakin paikoilla..:)

    VastaaPoista
  2. Orvokeissa kieltämättä on vain satunnaisesti vierailijoita, ainakaan päiväperhosia. Johtuneeko siitä, että orvokkini kasvavat melko varjossa ja päiväperhoset taas nauttivat auringonpaisteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä teillä on parempia mesibaareja kuin orvokkeja tarjolla muualla, niin eivät sitten orvokeissa pysähtele?

      Poista
  3. En ole minäkään huomannut vierailijoita orvokeissa. Mukavaa on, kun orvokit vieläkin kukkivat. - Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne kukkivat kyllä ihan lumentuloon asti, siitä kivoja!

      Poista
  4. En ole nähnyt orvokeissa vierailijoita. Meillä orvokit ovat levinneet aika holtittomasti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei! Hyvä, ettei niitä ole syöty, se minua eniten harmittaa.

      Poista
  5. Minäkään en huomannut orvokeissa mitään vierailijoita mutta köynnöskranssiin iski kesällä jokin ylimääräinen vierailija joka söi lehdet ikävän reikäisiksi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilin krasseja pari kertaa, mutta en pidä niiden voimakkaasta tuoksusta ja kyllästyin niitä vaivanneisiin ötököihin.

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!