keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Elämä siirtyi ulos

Kevät muuttui viikko sitten yhdessä yössä kesäksi.
Elämä siirtyi ulos.
Lämpöaallossa monen kasvin kukinta jää nyt lyhyeksi.
 Siksi pyrähdin nyt viikollakin yhtenä iltana töiden jälkeen mökillä
katsastamassa kasvun ihmeitä.

Kai te kaikki muutkin puutarhaturaajaat olette siellä ulkona
ettekä blogilandiassa, joten postausta ei varmaan moni lue,
mutta laitan silti kuvia helatorstain ja äitienpäivän väliseltä ajalta,
niin voin ainakin itse pysyä kärryillä myöhemminkin,
mitä tapahtui, milloin ja millaisessa kelissä :)

Söpöistä söpöin on Viola Jooi.
Se kasvaa ihanana pehkona, lehtien joukosta pilkistelee
pinkkejä, pikkuruisia orvokin kukkia.
Vakka-Taimesta hankittu kasvi on kai suomenkieliseltä nimeltään
taivaansiniorvokki, ellei minulla sitten ole ihan väärää tietoa.
Korjatkaa, jos näin ei ole.


Pystykiurunkannuksissa on tänä keväänä ollut
normia vaaleanpunaisempi vivahde. Komppaavat hyvin Jooia :)



Mökkimaastossa kasvavien valkovuokkojen kanssa yhtä aikaa
ovat kukkineet myös vaaleaan liilaan vivahtavat hämyvuokot.



Kerrottuja valkovuokkoja ilmaantui näkösälle vain yksi.
Tähtitulppaani Alba on tulpuista ensimmäisenä kukassa.
Tulppaani-intoni on kyllä viime vuosina hiipunut, 
koska peurat ja puput syövät kaikki ilman verkkoa olevat.
Niinpä uusia en pahemmin ole istuttanut.
Valkoinen rusokoiranhammas oli ilahduttavasti vähän levinnyt.
Tosin vain kahteen lehtiparivaljakkoon ilmaantui nuppu.
On tämä vain aina yhtä valloittava näky!


Tähdikin kukat ilmestyivät hetkessä ja katosivat yhtä nopeasti.
Päivässä kukinta oli ohi, oh-hoh!


Valkoiset skillat ovat niin nuokkuvia,
ettei niistä tahdo millään saada kuvaa.


Siniset idänsinililjat houkuttelivat monia paatsamasinisiipiä,
lajihan nimettiin viime vuonna Suomen kansallisperhoseksi.


Viime kesänä näin näitä vain yhden,
nyt tuli useampi yksilö iloisesti lennellen
mökkimäessä vastaan.


Kevätpikkusydän 'Alba' heiluttelee jo kapoisia sydämiään.


Vaaleanpunaiset helmililjat ovat aina yhtä sööttejä.


Valkoinen helmililja on tyylikäs tapaus.


Posliinihyasintit kuihtuivat lämpöaallossa melko nopeasti.


Atsurianhelmililjan sini on todella kaunis.


Kevätkaihonkukan sininen sävy puolestaan on sellainen,
että kamerani ei sitä helpolla tajua eikä pysty oikeanlaisena toistamaan.


Tarhakylmänkukkia minulla on ollut yksi jokaista väriä.
Nyt on näkynyt kukassa vain violetti, toisesta näkyvät jo karvaiset lehdet,
mutta kolmannesta ei mitään.



Kirjopikarililjat aloittelivat avaamaan nuppujansa kelloiksi.
Liljojen myötä ilmestyivät näkösälle myös liljakukot, valitettavasti.



Keltareunapikarililjoja nousi enää vain yksi, voi sentään.
Näitä todellakin ensi syksyn hankintalistalle, ovat sieviä
(vaikka niissä keltaista onkin).


Mikä väri näissä nupuissa!
Arvaatte varmaan, mitä niistä kuoriutui tämän viikon alussa.


Keltaisia kukkia en pahemmin mökille istuta,
mutta keväisin meillä on alaniityllä mukulaleinikkimatto.
Ainakin kaaliperhonen tykkäsi, kun malttoi pariksi sekunniksi pysähtyä tankkaamaan.


Toinen valkea kevään lepattaja on lanttuperhonen.
Niitäkin on ollut ilahduttavasti liikkeellä!


Kevättähdet ovat luotettavimpia kukkijoita, mitä tiedän.



Neitoperhonen nautti kevättähtien tarjoamista eväksistä.


Ruskeasta pöpeliköstä näin sivusilmällä pienen liikkeen ja bongasin pikkuruisen sisiliskon,
joka selvästi tarkkaili minua ja kun silmä vältti, se oli kadonnut.
Laihaksi kuvaustulokseksi jäi tämä ylivalottunut ja ei-niin-terävä potretti.


Herukkaperhonen yllätti minut lennähtämällä jalkojeni juureen juuri silloin,
kun kuvasin putkella kauempana lenteleviä paatsamasinisiipiä.
Mutta jonkinlaisen todisteen tästäkin päiväperhosbongauksesta onnistuin kiireessä saamaan :)



Kangasperhonen, kuusenneulasen mittainen,
on helppo bongata mökkimäen pikkukuusesta.
Se päivystää reviiriänsä kuusenoksan päässä täydessä puolustusvalmiudessa.


Kohta saa raparperipiirakkaa...namskis!


Koivut notkuivat norkoista, pian seurasivat perässä hiirenkorvat.
Tämä vihreä auringonsäteissä on niin tervetullut näky!


Lämmintä, aurinkoista ja iloista viikon jatkoa kaikille!

tiistai 8. toukokuuta 2018

Kutkuttavia kevätkohtaamisia

Jos keväällä ensimmäinen näkemäsi perhonen on keltainen,
tulee kesästä lämmin.
Näin kuulemma menee vanha sanonta.
Voi pahus, itse bongasin ekana suruvaipan, joten...
Mutta viime viikonloppuna näin myös näitä keltaisia sitruunaperhosen koiraita.
Ne lentelivät lakkaamatta pitkin mökkitontin rajaa edestakaisin.
Naisväkeä ei vielä näkynyt missään.


Ensimmäisen paatsamasinisiiven näin eilen kotioven edustalla lentelemässä.
Olin tulossa töistä kotiin, kännykällä ei parin sentin kokoisesta perhosesta järkevää kuvaa saanut.

Nokkosperhosia ehdin nähdä jo huhtikuussa,
mutta silloin kiitivät ohi tajutonta vauhtia.
Nyt tämä siipeensä saanut yksilö ennätti levähtää lehtikasalla sen verran,
että ehdin lähestulkoon tarkentaa.


Viitasammakoita oli mökkiojassa aiempaa vähemmän.
Kuulin muutaman kerran niiden pulputusta,
mutta onnistuin näkemään vain yhden.
Hänkin oli yrittänyt naamioitua vihreän liaanin taakse :)


Mökillä ei ollut tänä talvena talviruokintaa,
koska emme olisi päässeet sinne riittävän usein
ruokintapömpeleitä täyttämään.
Sen vuoksi esimerkiksi oravia oli maisemissa paljon vähemmän,
siirtyivät ilmeisesti paremmille apajille :)
Viime viikonloppuna tämä tupsukorva kurkisteli saunan edessä puun oksalla.
Kurre näytti vähän siltä, että sen suussa olisi joku tulehdus, 
kun alahuuli oli niin paksuna ja suu koko ajan tuolla tavalla vähän auki.
Voi raasua. Turkki kuitenkin paksu ja hyvänoloinen,
joten ei varmaan hänellä hätää.


Mökillä on edessä metsähommia, sillä talven tykkylumet
aiheuttivat useamman puun kaatumisen, 
myös isoja oksia repesi ja tuli alas.
Tuomi on sitkeä tapaus, nämä taisivat kaikki pysyä hengissä.
Viime viikonloppuna saatiin ihailla jo kukkaterttujen puskemista esille.


Kukkapenkistä nousee alkuja, ja itsellä on vaikeuksia muistaa,
mikä kasvi oli missäkin, koska hankin viime kesänä tukun uusia perennoja
enkä enää muista, mihin väleihin niitä tuikkasin.

Mutta tämän tunnistan, 
rusokoiranhampaiden laikulliset lehdet ovat aina yhtä ihana näky. 
Ja hymy leveni, kun näin nupunkin.
Torstaina vasta pääsen katsomaan, 
onko jo auennut vai näillä lämmöillä jo kukkinutkin.


Pystykiurunkannukset kasvavat mökillä luonnostaan alaniityllä.
Nyt niiden kukinta on ainakin pari viikkoa normikevättä myöhäisemmässä.


Ihana, perinteinen toukokukkija valkovuokko muistuttaa aina äidistä; 
tulee vaikea ensimmäinen äitienpäivä ilman rakasta äitiä.


sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Jono parvekkeelle

Parvekkeelle jonotetaan jo!
Erikoispelakuita on parisenkymmentä ruukkua jonossa
parvekkeelle karaistumaan harson alle.
Osa niistäkin odottaa vielä saviruukkuun päätymistä.


Orvokit, bellikset sekä perunanarsissit kukkivat jo parvekkeella
kaiken kaaoksen ja sekasotkun keskellä.





On ollut niin koleita kevätkelejä tähän asti,
että lasittamattoman parvekkeen siivous on siirtynyt ja siirtynyt.
Tänään otin askeleen eteenpäin ja 
sain onneksi apua isojen lattiaruukkujen ja parvekelaatikoiden
vanhojen multien tyhjentämiseen ja pois roudaamiseen.
Seuraavaksi olisi vuorossa lattian lakaisu ja imurointi,
tavaroiden siirtelyä sekä lattian, kaiteiden ja ikkunoiden pesua.
Ja ruukkujen putsaamista ja pesemistä.
Heti, kun vaan inspiroidun :)
Myös bougainvillea odottaa jo innokkaasti pääsyä aurinkokylpyyn.


Malja keväälle - cin cin!


keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Rohkea rokan syö

Nyt se on varmistunut:
yhteisnäyttely ystävän kanssa ensi kesänä.
(Kääääk!)
Omat työni ovat akvarelleja ja ystäväni teokset grafiikka- ja temperatöitä.
Hui, kyllä nyt jo jänskättää! 
On ehtinyt jo tässä valmisteluvaiheessa tulla katumafiiliskin päälle,
mutta enää ei voi perääntyä, joten rohkea rokan syö.


Olemme molemmat harrastajia,
ja kumpikin ensimmäistä kertaa muuta kuin ryhmänäyttelyä tekemässä.
On tässä monenlaisia vaiheita ja monta asiaa,
jotka pitää ottaa huomioon jo ennakkoon,
mutta varsin valaisevaa ja opettavaista kaiken kaikkiaan.
Sekä mukavaa yhdessäoloa ja suunnitteluhetkiä kaverin kanssa!
On jo ehditty kahvitella useamman kerran näyttelyaiheen parissa,
ja samalla puitu elämänmenoa ja tutustuttu lisää toisiimme.
Tapasin ystäväni nimittäin vasta vuosi sitten,
erään taidenäyttelyn avajaisissa.
Joten tämä meidän yhteisnäyttelymme on aikamoinen sattumusten summa!


Näyttelymme pystytetään Turkuun Kakskerran saarelle
Brinkhallin kartanon Kavaljeerisiipeen heinäkuuksi.
Voin vilauttaa täällä tarkemmat tiedot lähempänä avajaisia,
jos joku teistä vaikka sattuu tekemään kesäretken lounaiseen Suomeen.
Seuraava etappi on keksiä, mistä rahat teosten kehystämiseen :)

Ps. Ylempi kuva on lähikuva Kavaljeerisiiven upeista seinistä,
niissä näkyy aiempia maalikerrostumia vuosikymmenten varrelta.